About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

perjantai 13. helmikuuta 2015

Korealaiset lihapullat




Sen jälkeen kun päätin pistää Maitotytön sukusyntymäpäiville lihapullabaariin pystyyn tuntui, että joka ikinen naistenlehti, sanomalehti, ruokalehdistä nyt puhumattakaan, oli laillani valinnut tammikuun teemaksi lihapullat. Että sitten kehtaavat viedä ja omia kaikki ideani. Tältä tosiaan joskus tuntuu kun monet fiksut päät päätyvät eri puolilla samaan lopputulokseen, mutta samojen trendien ja makujen ja raaka-aineiden kanssahan tässä ollaan tekemissä kaikki. Onneksi kellään muulla ei ole kuitenkaan Maitotyttöä.

Ja jos nyt ihan ihan vallan rehelliseksi heittäydyn, niin pakko tunnustaa, vaikka tämä saattaakin yllättää teidät, rakkaat lukijani (Hyvää Ystävänpäivää kaikille!), että eihän lihapullat toki ihan alkuperäisesti ole oma keksintöni....

Mutta lihapullanhimo oli kuitenkin yllättänyt ja halusin baariin ainakin neljää sorttia ( koska 7 olisi jo pröystäilyä). Ja vaikka olin sen verran turhan aikaisessa. että kaupoissa ei vielä löytynyt helmikuun aikana marketteihin saapuvaa Gochujang-chilitahnaa, jota pitäisi nyt olla sitten kaikilla kotona pystyäkseen valmistamaan mahdollisimman autenttista korealaista ruokaa. No, miksei mikään muu tahna kelpaa? Koska Gochujangissa on just oma makunsa. Se on fermentoitu ja yhdistelmä makeaa ja väkevää. Korvasin sen 2 rkl chilihiutaleita sekoitettuna 2 rkl soijaa ja 2rkl sokeria. No ei sama, tiedetään, mutta koska en itse asiassa paremmasta tiedä, sanottakoon, että näistä lihapullista tuli aivan parhaita.

Resepti on oma yhdistelmäversioni kaikista googletettavissa olevista korealaisten lihapullien versioista.



Korealaiset lihapullat

75-80 kpl lihapullia

1500g vähärasvaista naudan jauhelihaa (minulla alle 9%)
5 kevätsipulia varsineen silputtuna
5 valkosipulinkynttä hienonnettuna
2 rkl raastettua inkivääriä
2 rkl gochugang chilitahnaa tai seos 2 rk chilihiutaleita/soijaa/sokeria (jokaista)
1 dl Panko- korppujauhoja
2 tl suolaa
1 tl valkopippuria
2 munaa

pintaan:
glaze
0,5dl vaahterasiirappia
2 rkl riisiviinietikkaa
2 rkl soijaa

sekä 1 dl paahdettuja sesaminsiemeniä ja 2 hienonnettua kevätsipulinvartta

Vaivaa lihapullataikina yhdistämällä kaikki aineet sekaisin. Muotoile uunipellille keskikokoisia pullia ja paista 200 asteessa 20 minuuttia. Ennen tarjoilua kierittele pullat glazessa, jonka jälkeen voit kuumentaa ne myös pannulla (tai uunissa) uudelleen, mikäli olet tehnyt pullat jo aiemmin. Ripottele sesaminsiemenet ja kevätsipulinvarret lihapullien päälle.

Vinkki: Lihapullalataikinan vaivaus on mielestäni ehdottomasti käsin tehtävä juttu, niin se vain onnistuu parhaiten. Saippualla pestyt kädet ovat hommaan tarpeeksi hygieeniset, mutta koska minä hoitelin samanaikaisesti 4 eri taikinaa, joista yksi broilerinjauhelihaa, päätin helpottaa hommaa käyttämällä noin 20 paria ruuanvalmistukseen käytettäviä muovikäsineitä. Onnistuuhuun se ihonmyötäisissä käsineissäkin, vaikka olenkin Jamie Oliversin lailla taipuvainen ajattelemaan, että käsineet eivät sinällään takaa sen hygieenisempää lopputulosta. Mutta nyt  tein mielenkiintoisen havainnon. Pyörittelin pullat myös pelllille käsineet kädessä. Jos teen sen paljain käsin, joudun joka 3.,4. lihapulla kostuttamaan käsiäni kylmällä vedellä ettei taikina tartu niihin. Hanskoihin taikina ei tartu lainkaan ja käsien ärsyttävä jatkuva kostuttaminen jäi pois. Aivan superhelpotus! Muistakaa tämä!

Tässä superkaupallisessa blogissani (realistisessa, sanon minä) on taas tullut "mainostettua" niin chilitahnaa kuin Panko-korppujauhoja (jotka ovat siis erilaisia kuin omamme, Japanilaisia ja löytyvät useimmiten marketin sushi raaka-aineiden ???? luota). Ja kaikki tämä ihan ilman kenenkään pyytämättä. Sen sijaan Nettiliha.fi kysyi huolinko hiukan lihaa testattavaksi ja sehän sopi minulle. Sitä alkuperää on siis reseptissä käytetty erittäin vähärasvainen naudan jauheliha.  Laatu ja toimitus ja pakkaus moitteeton. Firman nimi hiukan hymyilyttää. Pistivät vielä postia perään että halutessani voin jakaa alennuskoodin lukijoilleni. Ja haluanhan minä: Alekoodilla KaikkiÄitiniReseptit057  saa 10 euron alennuksen pienimmästä paketistamme, Mini-Härästä. Mini-Härkä sisältää naudan jauhelihaa (5%) 4 kg, naudan paistikuutioita 500 g sekä naudan paistisuikaleita 500 g. Koodi heitetään tilatessa "kampanjakoodi" -kenttään.


17 kommenttia:

  1. Kyllä on komeat pullat rouva nyt pyörättänyt :) Mistähän mä tuota cochujang seosta löytäisin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jos kattot siitä linkistä niin sen näköistä purkkia pitäsi tulla ainakin K-ryhmän isoimpiin marketteihin helmikuun aikana. Ei kyllä ollu vielä meidän cittarissa. Sitten erinäköisiä purkkeja luulsi löytyvän etnisistä kaupoista. Mutta tätä on nyt pakko saada ja pian! Kertoo ken löytää.

      Poista
    2. Pitää seurata tilannetta! Olen nyt törmännyt useamman kerran tuohon ja se on jäänyt mieleen kummittelemaan, että pitäisi yrittää löytää. Ja nyt se pomppas taas täällä, muistuttamaan!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. En halua kertoa ja turmella puhtaita ajatuksiasi, sinä tuleva pyhiinvaeltaja!

      Poista
    2. Hihi. Minä en tohtinut ottaa tuota näytepakettia, kun firmalla oli niin sellainen nimi. Mitä ne minun lukijatkin ajattelisi? Ei vaiskaan :D

      Poista
    3. Saattapihan tuo olla hyvinkin myyvä nimi...

      Ja ystäväni, et kai ole kertonut lukijoillesi, että luet blogiani säännöllisesti? Mitähän NE ajattelis?...

      Poista
  3. Aasialaiset tahmeat lihapullat oli elokuussa puutarhajuhliemme suolaisen pöydän hitti :) Mutta korealaisia pitää kyllä kokeilla kans, sitä oikeaa chilitahnaakin taitaa olla kaapissa vielä korkkaamaton rasia, Singaporen tuliaisina tuotu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, munkin pitäis koitaa oikein tahmaversioita! ...ja niin kateellinen sun tahnasta....

      Poista
  4. Lihapullabaari kuulostaa kokeilemisen arvoiselta idealta ja nämä lihapullat juuri sopivilta omaan makuuni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on kyllä hyviä ja helppo pyöräytellä ja paistaa edellisenä iltana useampikin sortti valmiiksi. Ja sitte vaan uuniin lämpiömään. Ja kaikki tykkäs!

      Poista
  5. Tästä onkin hyvä lähteä tutustumaan korealaiseen, vaikuttaa herkulliselta! Kesällä on tulossa työmatka Koreaan (etelä), maltan tuskin odottaa ;).

    VastaaPoista
  6. No, niin.. Ihan yhtäkkiä tuli eteen #gochujang , täällä ---->. http://makukellari.fi

    VastaaPoista
  7. Yltiökaupallisessa, hmmm. Kyllä hyvien tuotteiden nostoja lukee mieluusti, koska miten niitä muuten löytäisi.

    Sain myös tuon nettiliha.fi-homman. Liha oli erinomaista, mutta jäin miettimään, miksi koko valikoima on pelkkää jauhelihaa ja paistikuutiota. Hyvästä lihasta tilaisi mieluusti ihan muita ruhonosia eikä peruskauraa, jota saa marketista.

    VastaaPoista
  8. Nämä oli kerrassaan loistavia pullia. Korvasin chilin aimo turauksella srirachaa. Sopi tosi kivasti. Pakastettavaksi ei sitten jäänyt ainuttakaan pullaa, kaikki meni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mihinkäs ei sriracha sopisi! Kiitos kommentista!

      Poista